Vastuuta ja vihaa 1

Aloitan pohtimalla työni merkitystä ja siihen liittyvää vastuuta.

Minulle on myönnetty julkisin varoin palkattujen virkamiesten päätöksellä työskentelyapuraha, jonka turvin minun pitäisi tuottaa vihaa ja erityisesti vihapuhetta käsittelevä teossarja. Olen siis ikään kuin vapaaehtoisesti velvoitettu käyttämään taiteellista vapauttani aikaansaadakseni ihmisille kokemuksia, jotka pohjaavat edellä mainitun aiheen mielenkiintoiseen käsittelyyn.

Eli mitä minä teen? Jaarittelen vihasta ilmiönä? Luettelen eri tavoin vihan aikaansaamia tapahtumia ihmiskunnan historiassa? Paheksun esteettisesti vihapuhetta somessa? Jankutan tylsästi vihan turmiollisesta vaikutuksesta? Toistan saarnaten psykologien teorioita vihan syntymekanismeista? Representoin omaa vihaani kehollisesti yhteiskunnalliskulttuurillisessa kontekstissa? Ennen kaikkea, tiedänkö mihin pyrin ja pitääkö minun tietääkään?

Taiteella on suuri merkitys sosiaalisesti vähemmän hyväksyttyjen tunnereaktioiden ja käyttäytymismallien ilmaisussa. Taiteen avulla voi tuoda provosoivalla tavalla esiin vallitsevasta hallinnosta ja kulttuurista riippuen, poliittisesti epäkorrekteja tuntemuksia ja mielipiteitä fiktion suoman etäännytyksen turvin. Yksilöistä irrotetut Ilmiöt ikään kuin puetaan eräänlaisen kulttuurisidonnaisen mallinuken päälle ja asetetaan näyteikkunaan katseltavaksi ja arvioitavaksi. Etäännyttämällä ja estetisoimalla voidaan taata, ettei vahvat, tai groteskitkaan ilmaukset loukkaa ketään yksilöä sinänsä, vaan kyseessä on puhtaasti objektiivinen toimenpide ihmisten käyttäytymisen ja tunne-elämän tutkailemiseksi.

Vai mitä?

Puppua.

Todellisuudessa taide on aina vain jokin toimenpide, tai tuotos jonka etuliitteeksi on asetettu sana ”taide”. Se voi olla mitä suurimmissa määrin juuri sitä mitä edellisessä kappaleessa kuvailin, mutta toisessa tapauksessa se voi olla voimakkaasti poliittinen ase, jota käytetään apuna hyökkäyksessä tarkoin harkittuun kohteeseen

Kun kyseessä on viha ja vihapuhe, ei voi olla ajattelematta vastuuta suhteessa siihen mitä tuleva teokseni edustaa; edellä mainittua näyteikkunaa vai sen jälkeen kuvattua aggressiivista propagandaa (eli ihmisvihaa). Haaveenani on näyttää ihmisten kokema viha vain lapsellisena pelon aikaansaamana harhana, joka mahdollistaa pelkäämisen jatkamisen ilman sen kohtaamista. Tämän itsestäänselvyyden voi tuoda esiin niin monella tavalla, että lopputuloksena saattaa hyvinkin olla kehäpäätelmämainen vihanpurkaus ihmisluontoa kohtaan yleensä. Onko se sitten huono juttu vai onko se ihan riittävä juttu? Mistäs sen tietää. Joka tapauksessa en haluaisi teoksen jäävän vaan toteavalle, ”näin se on” tasolle.

Esimerkki.

Keskustelimme ystävien kesken näkemistämme kuvista, joissa oli hyökkäyksen kohteeksi joutuneita naisia. Naisten kasvoille oli heitetty happoa, koska he olivat oletettavasti käyttäytyneet jonkin patriarkaalisen elämänkatsomuksen oppien vastaisesti, tai ainakin tätä ideologiaa edustavan miehen halun vastaisesti. Tunnustin ääneen että ensireaktioni kyseisten kuvien näkemiseen oli väkivaltafantasia teon tehnyttä, minulle tuntematonta henkilöä kohtaan. Tunsin suurta kihelmöivää halua ottaa tämän happohyökkääjän pää käsiini, hakata hänen kasvojaan ruuvimeisselillä (talttapää) ja huutaa että ”miltä nyt tuntuu.” Eli nähdessäni vihan vallassa tehdyn hirvittävän ihmisyyttä loukkaavan rikoksen jäljet, reaktioni oli halu suorittaa itse lähestulkoon samankaltainen teko. Mitä tämä kertoo minusta, tai ihmisistä? (En koe olevani täysin yksin alkeellisten vihareaktioideni kanssa ja siksi uskallan asian tässä mainitakin.)

Miksi minussa ei herännyt halu saada aikaan jotain hyvää tätä kamalaa vääryyttä kokenutta henkilöä kohtaan, tai tehdä jotain lisätäkseni ihmisten hyväntahtoista hyväksyntää toisiaan kohtaan, vaan minussa heräsi väkivaltainen halu satuttaa ja käyttää voimaa hajottavalla tavalla?

Kognitiivisen psykologian termiä (pahoittelut toistuvasta todennäköisestä termien väärinkäytöstä) hyväksikäyttäen voisin kutsua tätä reaktiota ajatusvääristymäksi; epäjohdonmukaiseen käyttäytymiseen johtavaksi ajattelutavaksi. Haluanko siis teokseni olevan vihainen propagandistinen hyökkäys vihaa kohtaan, vai pyrkimys kohdata vihan takana oleva pelko ja pyrkiä näkemään todellinen vaihtoehto edellä esitetylle ajatusvääristymälle. Kumpaa pyrkimystä haluan edustaa? No vastauksena kysymykseen, haluaisin teoksen olevan ihmisen puolella, ei ketään vastaan.

Miten se sitten toteutetaan? Siihen saa vapaasti laittaa ehdotuksia ja vinkkejä.

Tällainen pohdiskelma tähän alkuun. Jatkoa taiteen merkityksellisyydestä suhteessa vihaan seuraavassa artikkelissa. Kiitoksia lukijalle ja kommentoikaa vapaasti.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s