Viha ja Ideologia 2

(jatkoa edelliseen)

Niin mikä on se ideologia jota kaikkien ei ole mahdollista toteuttaa ja täten olla täysivaltaisia toimijoita yhteisössämme?

Rohkenen esittää että elämäntapaamme värittää muiden muassa eräänlaiseen toiseuden ideologia. Mikä sitten on toiseuden ideologia? Seuraavaksi hajanainen pyrkimys hahmotella tätä ideologiaa ja kysymys
; onko se tällainen?

Toiseuden ideologia ei hyväksy Kantin kategorisen imperatiivin ehdotusta että ”Ihmiseen tulisi aina suhtautua päämääränä sinänsä, ei koskaan välineenä”. Toiseuden ideologia ei kysy ”mikä tekee minusta ihmisenä arvokkaan?” Toiseuden ideologia kysyy ”miten arvokas olen verrattuna toisiin?” Kysymys on siis myös kaiken kattavan kilpailun ideologiasta, mutta toiseuden ideologia ei rajoitu pelkästään kilpailuun sinänsä. Toiseuden ideologiassa emme kilpaile lähtökohtaisesti ihmisyytemme perusteella tasavertaisina kilpakumppaneina, vaan me luokittelemme itsemme ja toisemme erilaisiin toisistaan irrallaan oleviin ryhmiin ja tasoihin, sen mukaan millaisen mielikuvan kykenemme herättämään muissa ihmisissä. (tässä ei ole kyse ihmisten keskenään muodostamista aitoon vuorovaikutukseen perustuvista yhteisöistä tms. ryhmistä)

Ryhmät kilpailevat tietysti myös keskenään, mutta tärkeintä on että ryhmään kuulumisen perusteella määritellään ketkä ylipäätään voivat osallistua kilpailuun. Ryhmät sijoitetaan eräänlaiseen mielivaltaiseen järjestykseen, jonka toiseen päähän sijoittuvat eivät ole kelpoisia kilpailemaan ja toisessa päässä olevilla ei ole tarvetta kilpailla. En ala näitä kaikkia ryhmiä tässä nyt luettelemaan, sikäli kun se edes on mahdollista, koska useat niistä ryhmistä ovat mielikuviin pohjaavasta luonteestaan johtuen hankalasti sanallistettavissa ja hyvin abstrakteja, mutta otan esimerkiksi mielestäni suurimman ja selkeimmän, monia muita, pienempiä ryhmiä sisällään pitävän ryhmän eli kuluttajat.

Suurin osa ihmisistä esimerkiksi suomessa luokitellaan kuluttajiksi. Kuluttajat ovat ryhmä jonka jäsenet mahtuvat mukaan kilpailemaan, jos eivät satu kuulumaan samalla johonkin toiseen ryhmään, johon kuuluminen estää ehdottomasti mukaan pääsemisen. Kuluttajan selkeimpänä tunnusmerkkinä voi pitää sen pyrkimystä hankkia ja käyttää raivokkaasti erästä kilpailuvalttia, eli ostovoimaa. (ostovoima on niin herkullinen termi että käyttäisin sitä tässä vaikka se ei liittyisi aiheeseen mitenkään) Ostovoima! Kuka on ostovoimakkain? Oikea ostovoimanpesä! Ostovoimakkuudella on suuri merkitys kykyymme vaikuttaa tässä yhteiskunnassa, koska ideologiamme pohjalta olemme luoneet yhteisömme sellaiseksi, että vaikuttaminen yleensä mielletään lähestulkoon aina vähintään välillisesti joko taloudelliseksi vaikuttamiseksi, tai ainakin talouteen vaikuttamiseksi.

Tässä kohdassa asia meneekin mielenkiintoiseksi toiseuden ideologiaa toteuttavassa kaikenkattavaan kilpailuun perustuvassa yhteisössämme. Tässä yhteisössä ei kilpailla ottamalla vastuuta ja työskentelemällä itsensä ja oman ihmisyytensä eteen aikaansaaden välittömiä tuloksia tai pyrkiäksemme luomaan itsellemme ja muille ihmisarvoisemman ja ihmisyyttä arvona sinänsä kunnioittavan elämän. (näitä päämääriä toki sisältyy moniin ihmisten tekemiin toimintoihin, mutta ne eivät ole yleisesti toimintaa leimaavia päämääriä)

Toiseuden ideologiaan kuuluu tapa kilpailla itsestämme luomien mielikuvien avulla. Me pyrimme luomaan itsestämme mahdollisimman myönteisellä tavalla erottuvan mielikuvan ja toivomme sitten että joku toinen valitsisi meidät toisten joukosta tämän mielikuvan perusteella ja antaisi, ikään kuin lahjana meille meidän oikeutemme kuulua toimijoiden joukkoon, työn, luottamustoimen, opiskelupaikan yms. kautta. Mikäli meille ei anneta mitään näistä edellisistä, olemme yhteiskunnan meille tarjoaman avun varassa ja voimattomia.

Yhteiskunnassamme täytyy ensin opiskella vuosikausia ja tulla erilaisten toimenpiteiden avulla mielellään usean erityisosaamista vaativan alan osaajaksi ennen kuin on valmis ryhtymään varsinaiseen työhön ja tässäkään vaiheessa tärkeintä ei tunnu olevan ihmisen varsinainen kyky tai halu tuottaa toiminnallaan välitöntä lisäarvoa itselleen ja ympärillä oleville ihmisille. Tässäkin vaiheessa ihmisen täytyy luoda itsestään ulkoistettu, suhteessa muihin kilpailijoihin toiseutta korostava mielikuva, jonka perusteella hänet arvioidaan ja jonka perusteella hänelle mahdollisesti myönnetään oikeus olla toimija, antamalle hänelle työ- tai opiskelupaikka, myöntämällä hänelle laina, ostamalla hänen valmistamansa tuote tai palvelu, menemällä kuuntelemaan hänen konserttiaan tms. Työn tuottaman välittömän lisäarvon merkitys sen vaikuttavuuden mittarina on hämärtynyt ja tilalle on tullut työn arvon mittaaminen sen mukaan kuinka paljon sen avulla kyetään lisäämään ostovoimaa ja saamaan myönteistä mielikuviin perustuvaa huomiota. Tällaisessa ympäristössä vaikuttaa helposti merkityksettömältä ryhtyä puuhaamaan mitään, koska sillä ei välttämättä ole välitöntä vaikutusta omaan toimeentuloon, eikä se herätä tarvittavaa huomiota.

Vastuu omasta toimijuudesta on ikään kuin luovutettu toisille, eikä sitä oteta itselle tai omalle yhteisölle. Tämän vastuun ja kyvyn rajoittamisen kautta annamme vallan itsestämme ja oman arvomme määrittämisestä toisille. Tämän mukaan oma onnellisuutemme ja arvomme eivät ole kiinni itsestämme ja yhteisön hyväksi tekemistämme toimista, vaan siitä mitä olemme muiden silmissä ja millaiseen kategoriaan meidät asetetaan.

Jos syystä tai toisesta et onnistu tässä mielikuvapelissä, ovat kätesi täysin sidotut. Ja jos kätesi ovat sidotut, niin mitä muuta voit tehdä? Pyytää että joku irrottaisi kätesi? Itkeä? Liittoutua toisten sidottujen kanssa? Alistua? Vihata? Huutaa?

 

Onko tämä edellä mainittu todellista? Olemmeko me hukanneet itseltämme kyvyn ottaa vastuuta ja luovuttaneet sen ”toisille”? Millaiseen ryhmään itse kuulun? Aiheuttaako elämäntapamme, yhteiskuntajärjestyksemme ja mahdollisesti tiedostamattomasti toteuttamamme ideologia meille suurta tuskaa ja toisiin kohdistuvaa vihaa? En tiedä, mutta materiaalisen hyvinvointimme lisääntymisestä huolimatta ihmisryhmien väliset jännitteet ja henkinen pahoinvointi ainakin tilastollisesti kasvaa. Jotain kai voisi siis tehdä toisinkin.

Vai mitä?

Kuka tästä mahdollisesta muutoksesta on vastuussa ja miten se vastuu tulisi ottaa kannettavaksi ja kuinka voimme näihin asioihin toimillamme vaikuttaa?

Kiitos lukijalle. (pahoittelut erityisen hajanaisesta ja epäjohdonmukaisesta tekstistä)

Seuraavassa kirjoituksessa Vihasta ja Yksinäisyydestä, sekä niistä erilaisista ryhmistä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s